torstai 24. lokakuuta 2013

Ring, ring, vanhassa vara parempi...

Viime aikoina on ollut tässä blogissa hieman hiljaisempaa. Mutta tässä jotain uutta katseltavaa. Tilasin jo jonkin aikaa sitten tämän ihanan puhelin kankaan. Kauniiden kankaiden kohdalla tulee tarkkaan mietittyä kankaalle sopivaa kaavaa ennen ompelupuuhiin ryhtymistä. Jälleen kerran kaivoin summer besic kaavan esille. Pidensin hieman helmaa ja poistin ne ylimääräiset mutkat. Kangas olikin leikattu aika nopeasti. Lähes yhtä nopeasti onnistui ompelu.


Tässä tulos:




Tunika sopii hyvin farkkujen kanssa pidettäväksi. talvella pidän usein neuletakkia, jonka pariksi tämä sopii oivallisesti.

Seuraavaan kertaan!

Minta

tiistai 8. lokakuuta 2013

Digiprinttejä...

Jälleen kerran löysin ihania uusia trikoita. Pieni hattutehdas myy hyvännäköisiä digiprinttejä, joissa on todella herkulliset värit ja kuvat. 

Tilasin hieman muutamaa kangasta. Niistä aion tehdä itselleni  ja pojalleni syksyyn sopivaa vaatetta. Ensimmäiseksi työn alle pääsi pitkähihainen pusero. Samaa kaavaa käytin myös kesällä tekemissäni t-paidoissa.



 Skeittikankaan kaveriksi valitsin Fabriinalta tilattua farkunväristä jerseytä ja Noshin sahraminväristä resoria.









Toiseen hihaan ompelin vielä pienen taskun antamaan ilmettä. 



Hihansuihin ompelin samanlaiset kaitaleet resoria kuin pääntielle. Lopuksi tikkasin päältä suoralla joustavalla ompeleella.



Ja tässä vielä kaikki tilaamani kankaat. Itselleni olen varannut tuon kaupunkikuvion...


Minta



maanantai 7. lokakuuta 2013

Megalomaaninen pipopostaus ja legginssit...

Pitkin syksyä olen ommellut pipoja. Niitä on kiva ommella. Niille on myös käyttöä ja samalla saa hieman pienennettyä kangasvarastoja. Olen myös lopultakin löytänyt hyvän kaavan.



Flame cars


Nämä pipot ovat yläosasta yksinkertaisia ja alaosasta kaksinkertaistatrikoota. Samalla sain tuhlattua loput Flama cars-kankaasta. Noshin raitoja jäi vielä pieni pala. Pitsikukka on leikattu isommasta pitsiliinasta. Toivottavasi se kestää käyttöä hyvänä. 



Tästä tuli riemunkirjava pipo. Ei ole vaaraa että vastaan tulee toista samanlaista....



Pilvipipon ompelin tyttäreni kanssa yhdessä. Hän koristeli pipon muutamalla napilla itse.



Tällainen pipo syntyi palasta roosaa joustofroteeta. Tuon käänteessä olevan sauman takia tämä jäi meille eikä päätynyt roosanauhahuutokauppaan.



Pojalle ompelin pari AngryBirds pipoa. Turkoosi on joustocollegea ja se on vuoritettu trikoolla. Näitä pipoja poika on myös pitänyt ahkerasti.



Cable knit-päätyi pipoksi ja huiviksi itselle. Tykkään....




Muutakin on tullut ommeltua. Tällaiset välihousut syntyivät tilkkulaatikon uumenista löytyneestä raitatrikoon paloista. 



Tällä kerralla muistin myös ommella lapun kanttinauhasta. Nyt lapsen on helpompi pukea housut jalkaan oikeinpäin.




Parit farkkulegginssit ompelin värjäämättömästä palasta Eurokankaan farkkujerseytä

. Lahkeet menevät mukavasti rypylle jalassa.




Mukavaa lokakuuta!


T: Minta

perjantai 4. lokakuuta 2013

Punainen koiratunika

Viikonloppuna on menoa ja sitä varten tarvitsin uusia vaatteita. Jotain kivaa halusin kokeilla. Uuden idean tunikaani löysin Made by Salaman blogista: vaatekutsu-inspis. Jalostin ideaa hieman ja laitoin nappien tilalle nepparit. Itse asiassa nepparit eivät edes aukea vaan kiinnitin yhdellä puolikkaalla samalla koko hihansuun. Vastaavaa ideaa pitännee kokeilla toistekin, jonkin yksivärisen materiaalin kanssa.

Lopputulokseen olen tyytyväinen. Kaavapohjana käytin Joka Tyypin KaavaKirjan (JTKK) pitkähihaista puseroa. Muokkasin kaavaa aikalailla. Kaulaaukon ompelusöherö, johtuu nopeasta suunnitelman muutoksesta. Kaksinkertainen trikookaitale ei näyttänytkään hyvältä, joten purkamisen sijaan käänsin suikaleen eräänlaiseksi kanttaukseksi. Nyt se toimii mielestäni paremmin.






Hiha on vajaamittainen. Nepparihihansuu alkaa kyynärtaipeen kohdalta.




Lopuksi ompelin vielä vyön vyötärölle muotoa antamaan. Vyön voi halutessaan myös solmia selänpuolelle.


Nyt pitäisi vielä keksiä mitä muuta puen päälleni. Kapeita housuja minulla ei taida olla...


Mukavaa viikonloppua ja muistathan tämänpäiväisen Roosanauhahuutokaupan.


T: Minta

torstai 3. lokakuuta 2013

Pieni pehmeä mörkö

Roosanauhakampanjan hyväntekeväisyyshuutokauppa pidetään tämän viikon perjantaina (4.10). Hyväntekeväisyyshuutokaupan sivuille pääset tästä: Roosanauhahuutokauppa.

Tapahtumaa varten olen ommellut muutaman tuotteen: pienen pöllön ja pari pipoa (niistä tietoa aiemmissa postauksissani). Ne ovat selkeästi enemmän tytöille sopivia, joten pienen inspiration seurauksena päätin tehdä myös pojille sopivan lelun. 

Lelusta tuli mörkö, jonka korkeus on 21 cm ja leveys 25 cm. Se on tehty velourista ja siihen on aplikoitu suu ja silmät puuvillakankaasta. Lisäksi ompelin silmiksi erikokoiset napit. Täytteenä on jälleen pehmeää vanua. Lelun voi  pestä koneessa pesupussissa, mutta pesun jälkeen täytteitä kannattaa möyhiä.

Mörkö-pehmo sopii hyvin myös matkatyynyksi esim. automatkoille tai muuten vain rutisteltavaksi. Se on aivan kiltti hurjista hampaistaan huolimatta.













 Kiva kun kävit!

Minta




keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tunikakokeilu

Kaipa se on niin, että kankaat, joista pitää pääsevät heti oston jälkeen ommeltavaksi. Toisaalta kangas saattaa jäädä hyllyyn vain ihailtavaksikin. 

Ostin tämän marimekon ohuen puuvillatrikoon muutama viikko sitten. Vision sain melko pian oston jälkeen. Haastetta ei silti puuttunut. Kangas oli ohutta, hieman läpikuultavaa ja siten hankalaa ommeltavaa. Päätin kuitenkin kokeilla tunikan ompelua. 

Ideani sain Suuresta Käsityölehdestä. Laiskana ompelijana en kuitenkaan jaksanut piirtää oikeita kaavoja. Tunika oli tehty joustamattomasta, joten kaavat eivät olisi välttämättä toimineet materiaalillani. Kaivoin esiin jälleen kerran Princess tunikan kaavat ja ryhdyin tuumasta toimeen.



Leikkasin tunikan etureunan lyhyemmäksi kuin takareunan.



Kaula-aukolle tein muutaman laskoksen. Yksi laskos on myös takana.



Reunat kanttasin Noshin sahraminvärisellä resorilla. Pidän tästä väriyhdistelmästä paljon.



Tunikan pariksi sopivat hyvin aiemmin ompelemani farkkulegginssit.



Takaa tunika näyttää tältä.




Lopuksi ompelin ompelukoneella puseroon tekstin Ich. Tyttäreni opiskelee saksaa, joten se käyköön perusteluna valinnalle.



Mukavaa loppuviikkoa!

Minta